Riimuaakkostoa käytettiin vain kaiverruksiin, niin kivessä, puussa kuin metallissakin. Näitä kaiverruksia tehtiin omistuskirjoituksiksi, riimunkaivertajan nimeämiseksi, maagisiin tarkoituksiin ja hauta-, sekä muistokirjoituksiin. Alkuperäinen riimuaakkosto koostui 24 merkistä, joista jokainen vastasi Germaanisen kantakielen äännettä. Jokaisella riimulla oli kuitenkin oma nimi ja paljon syvällisempi merkitys, kuin pelkkä aakkoston kirjain. Tästä syystä riimuja esiintyy yksittäin historiallisissa esineissä ja joissain kaiverruksissa. Joskus jopa koko 24 riimun sarja saatettiin kaivertaa, jotta loitsut olisivat tehokkaampia.

Germaaniset riimut eivät ole Indo-Eurooppalaista alkuperää, sillä ei ole olemassa mitään todisteita niiden olemassaolosta ennen vuotta 200 jkr. Jos riimut olisi olleet käytössä pronssikaudella tai aikaisella rautakaudella, niistä olisi varmasti jotain merkintöjä säästynyt, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kultti-symboliikkaa noin muuten on säilynyt siltä ajalta.

Joidenkin riimujen merkitys vaihtui kielten muuttuessa ja vaihtuessa. Tästä johtuen alkuperäinen 24 riimun aakkosto ei päde koko sitä aikakautta, jolloin riimuja käytettiin. Siltikin tämä kantamuoto säilyi erillisenä, juurikin näiden 24:n riimun maagisten merkitysten vuoksi. Kielen monimuotoisuus näkyi eniten Anglo-Saksilaisessa Englannissa, jossa alkuperäiseen määrään tuli uusien äänteiden mukana 4 riimua lisää. Gotlannista löytyneestä Kylver-kivestä löydettiin aikanaan ensimmäinen täydellinen 24 riimun sarja (kuva alla).  

Myöhemmin Skandinaviassa aakkosto väheni 16 riimuun, jolloin joillekin riimuille tuli kaksoismerkityksiä, kuten T riimu, joka luettiin T:nä tai D:nä yhteydestä riippuen. Myöhemmin vielä tästä kehittyi Skandinaviassa 26 riimun aakkosto (Dotted/Gullskoen), joka erotti 16 riimun aakkoston useampimerkityksiset riimut pistein. Tämä kehitys johtui Latinalaisen aakkoston ja kielien leviämisen vaikutuksesta. Tämän lisäksi oli vielä pikakirjoitus muoto (Hälsinge), jossa jätettiin riimujen kannat piirtämättä.

Alkuperäinen 24 riimun aakkosto oli jaettu kolmeen, kahdeksan riimun muodostamaan perheeseen (aett) seuraavalla tavalla:

f u th a r k g w
h n i j p e R s
t b e m l ng d o

Samanlainen kolmijakoisuus ei enää ollut toimiva 28 riimun Anglo-Saksilaisessa aakkostossa, mutta se säilyi seuraavanlaisena 16 riimun Skandinaavisessa aakkostossa:

f u th a r k
h n i a s
t b m l R

Islantilainen sana kuvaamaan yhtä riimuperhettä oli "Aett", joka voi tarkoittaa joko perhettä tai kahdeksaa, johdettuna vanhemmasta sanasta "Ahti". Nämä kolme perhettä nimettiin Skandinaviassa Freyn, Hagalin (Hel) ja Tyrin perheiksi, perheen ensimmäisen riimun mukaan. Riimuja ei kutsuttu aikanaan "Futharkiksi". Nimitys on uusi ja tulee siis lukemalla aakkoston 6 ensimäistä riimua. Vanha Germaaninen sana "Runa" tarkoitti paitsi riimua, myös mysteeriä.  

Riimuja ei kirjoitettu (write) moderniin tapaan vaan ne kaiverrettiin (writa) puuhun, metalliin tai kiveen. Myös toista sanaa "faihjan" käytettiin. Se tarkoitti alunperin "maalata". Tästä voidaan päätellä, että joko riimuja myös maalattiin, tai sitten tällä tarkoitettiin vain kaiverrettuun uraan lisättävää väriä. Kaikkein tavallisimmin käytettiin punaista/punamultaa (veren väriä), tai sitten verta, jolloin saatiin loitsuun enemmän voimaa kuin pelkkästään kaivertamalla pari merkkiä.  

Jos riimuja haluttiin käyttää maagisiin tarkoituksiin oli tärkeää laulaa/huutaa (Galder) niiden nimiä.